68 kertaa KIITOS!

Vaalitulos on selvillä. Kaikkiaan 68 mikkeliläistä päätti antaa äänensä minulle. Se on ensikertalaiselle kohtuullinen tulos, joskaan ei riittänyt valtuustoon asti.

Ennakkoäänten saalis - 17 - oli kyllä odottamaani pienempi. Se kertonee, ettei kannattajakuntani ole kovin vankka Keskustan perusjoukoissa. Liikkuvat äänestäjät toivat vaalipäivänä nuo loput 50 ääntä (+ omani). Siihen olen tyytyväinen. Se kertoo kyllä siitä, että edustamaani osaamista arvostettiin ja viestini meni perille.

Unohtumattomat vaalit. Keskustalla meni huonosti, tappiota läpi maan. Siinä on vakavan itsetutkiskelun paikka. Kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset menestyivät, myös Mikkelissä. Rehti onnittelu voittajille. Kokoomus uudistui Mikkelissä todella paljon.

Yön yli nukutaan ja sitten on aika puhua muiden kanssa hetki politiikkaa. KIITOS tukiryhmälle sekä perheelle myötäelämisestä.

KIITOS myös sinulle, joka tätä blogia luet!

Kampanjafiiliksiä

Kunnallisvaalikampanja alkaa olla paketissa. Tänään olimme Annen kanssa istumassa iltaa ystävien kanssa. Mukava ilta. Kotimatkalla pudottelimme viimeiset esitteet postilaatikoihin. Nuo punaiset, vihreät, teräksiset, pitkät ja kapeat ovatkin tulleet tutuiksi tässä parin kuukauden aikana.

Omaan postilaatikkoon oli vielä illalla ilmestynyt Jaana Kervisen mainos. Pidin siitä. Hyviä tavoitteita. Onnea ja menestystä Jaanalle.

Nämä kunnallisvaalit muistan varmasti ikäni - hyvällä - sillä teimme tukiryhmän kanssa hyvää työtä, mielestäni näköisen kampanjan. Kiitos kaikille sekä läheltä että etäämpää tukeneille.

Huomenna on VAALIPÄIVÄ. Käyn itse aina perinteisesti äänestämässä sunnuntaina. Säällä ei ole väliä. Mutta sillä on, tahtovatko ihmiset muutoksen. Uskon, että tahtovat. Toivon, että äänestävät.

Palataan siis asiaan.

Muutosvaalit

Tänään, vaalipäivää edeltävänä lauantaina, oli niin torilla kuin Graanissa selvästi aistittavissa vahva vaalivire. Ihmiset juttelivat ja pohtivat aidosti omaa valintaansa. Tällä kertaa oli myös kaunis ilma ja väkeä liikkeellä mukavasti. Muutostahtoa on ilmassa.

Kaksipuoluejärjestelmissä (kuten USA ja Britannia) äänestetään aina MUUTOKSESTA, toisin sanoen siitä, jatketaanko vanhaan malliin vai otetaanko uusi kurssi. Yhdysvalloissa vaihtuvat myös virkamiehet. Eli jos Obama tulevissa vaaleissa voittaa, noin 8000 valtion virkaa menee sen myötä vaihtoon. Uusi suunta otetaan siis hyvin konkreettisesti.

Mikelissäkin äänestetään nyt muutoksesta. Ihmiset ovat muutoksen kannalla ja uuden suunnan puolesta. Meidän kunnallispoliittinen kulttuurimme ei kuitenkaan ota uutta kurssia kovin äkisti. Suhteellinen vaalitapakin varmistaa sen, että liikkeet ovat loivempia. Viranhaltijat eivät vaihdu.

Mikkelissä äänet ovat vielä vahvasti liikkeessä. On kuitenkin hyvin vaikeata ennustaa, miten muutoshalu lopulta kanavoituu. Henkilökohtaisesti toivon tietysti sitä, että kaupunkilaisten luottamus kantaisi mahdollisimman monen uuden ehdokkaan kohdalla. Politiikassakin on suuri merkitys sillä, millaisia henkilöitä siinä toimii. Uusilla ehdokkailla ei ehkä ole taakkanaan kaikkea sitä, joka voi tehdä muutostyöstä ylivoimaisen raskasta. Suurta muutosmyrskyä tuskin tulee, mutta raikkaita tuulia toivon mukaan.

Olemme lähellä sitä vaihetta, jossa ehdokkaiden äänet vaikenevat ja uudet äänet valtaavat tilan.

Miljardisopan äärellä

Eilisen puheenjohtajien vaalipaneelin lentäväksi lauseeksi muodostui Jyrki Kataisen tokaisu miljardien heittelystä sinne tänne ja siitä vielä sopan keittämisen. Totta tosiaan, keskustelu poukkoili aiheesta toiseen ja viereen. Luvattoman paljon puitiin kuntavaalipaneelissa asioita, jotka kuuluvat valtakunnanpolitiikan piiriin.

Kiinnostava debatti sukeutui hallituksen ja opposition välille siitä, onko hallitus todella lisäämässä kuntien valtionosuuksia. Pääministerin suulla tätä tietysti vannottiin. Kataisen mukaan historiallisen suuri summa, noin 700 miljoonaa euroa tulee lisää rahaa kuntiin. Oppositio kiisti ja väitti, ettei kyse ole todellisesta nettolisäyksestä, vaan verokevennysten kompensaatiosta sekä kustannusten noususta johtuvasta välttämättömästä (indeksi-)korotuksesta. Opposition mukaan valtio ei todellisuudessa ole vahvistamassa osuuttaan kunnallisten palvelujen kustannuksissa.

Lopulta kuulijalle jäi epäselväksi, tuleeko rahaa lisää vai ei. Tapaus oli tyypillinen esimerkki siitä, miten solmuun poliittinen keskustelu voi mennä. Eri osapuolet esittävät omat "faktansa" eikä keskustelussa päästä lopulta lainkaan arvioimaan sitä, mikä on lopulta totta. Ollaan tutussa "sana sanaa vastaan" -tilanteessa. Samasta ongelmakokonaisuudesta voi tietysti nostaa esiin loputtomasti "faktoja", jotka eivät lopulta kerro kokonaisuudesta juuri mitään. Ikävä puoli tällaisessa debatoinnissa on se, että se ei helpota keskustelun seuraajia omiin johtopäätöksiin. Ellei se johtopäätös sitten ole lopettaa vaaliväittelyiden katsominen.

Henkilökohtaisesti hahmotan asian niin, että valtio on 1990-luvun laman jälkeen määrätietoisesti (riippumatta siitä, mikä puolue on ollut hallitusvastuussa) pienentänyt hyvinvointipalvelujen kustannusvastuutaan ja näin pyrkinyt raivaamaan tilaa erityisesti yksityisen sektorin hyvinvointipalvelujen tuotannolle. Kuntien omaa, paikallista vastuuta on toistuvasti korostettu. Samalla myös monilukuisten yhteisöjen (järjestöjen) suunnasta on haettu "kustannustehokkaita" palveluratkaisuja julkisen rinnalle. Peruslausuma on: valtio ei voi - eikä sen pidä - hoitaa kaikkea (tämä kuultiin eilenkin paneelissa monta kertaa). "Viranomainen ei voi olla lähin omainen" (Kataisen vaalimainosta siteeraten).

Laman jälkeen valtionosuuksia leikattiinkin useilla miljardeilla. Sen jälkeen tilannetta on paikkailtu katastrofin välttämiseksi, mutta samanaikaisesti nopeasti kohonneet kustannukset ja palvelujen lisääntynyt tarve ovat ajaneet monet kunnat suuriin vaikeuksiin. Valtiontalous on lähes velaton ja siten huippukunnossa mutta kuntatalous on syvenevässä velkakierteessä. Vuosien 1991-2009 aikana valtion ja kuntien rahoitussuhteessa on noin 2.7 miljardin euron vähennys, kuntien tappioksi.

Politiikan lisäksi harmaita pilviä kuntatalouden ylle kulkee uhkaavan taantuman tuulissa. Henkilökohtaisesti näenkin tulevat vuodet kuntasektorin kannalta äärimmäisen haastavina. Mitkään merkit eivät viittaa parempien aikojen pikaiseen tuloon. Kunnalliseen päätöksentekoon tarvitaan nyt syvällistä ja monipuolista osaamista sekä määrätietoista kehittämisotetta. Tarvitaan laajaa yhteistyötä sekä puolueiden välillä että kuntien kesken. Sooloiluun ei ole varaa.

Rakenteelliset muutokset kunnissa tulevat jatkumaan. Kunnista tulee nykyistä suurempia. Kuntien on myös verkostoiduttava erityisesti elinkeinopolitiikassa alueen kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Ilmasto- ja energiaratkaisut edellyttävät laajaa yhteistyötä vähintään maakunnan tasolla. Yhteistyökyky ja luottamuksen johtaminen korostuvat.

Näkemykseni mukaan muutamien vuosien sisällä on avattava myös iso kysymys kunta-valtio -suhteesta. Työnjako ja kuntien tehtävät on käytävä perusteellisesti uudelleen läpi. Myös verotuskysymykset tulevat väistämättä laajasti uudelleenarvioitaviksi (hallituksen asettama verotyöryhmä istuu jo alivaltiosihteeri Martti Hetemäen johdolla). Britanniassa tämä työ on ollut käynnissä jo pari vuotta. Sitä voi seurata myös verkossa.

Kansainvälistymisen haaste tulee seuraavien vuosien aikana koskettamaan aivan uudella tasolla kuntien palvelusektoria. Monikulttuurisuus lisääntyy, kieli- ja kultuurinen vuorovaikutustaito haastavat kaikki kuntatyötä tekevät. Kuntien kehittämisponnisteluissa kansainvälisyyden vaatimus tulee edelleen lisääntymään, sillä yritysten kansainvälistymistä ja tunnettuutta voidaan aidosti tukea vain toimivilla ja monipuolisilla verkostoilla.

KIlpailu asukkaista ja yrityksistä kiristyy entisestään niin kuntien kuin alueiden välillä. Mikkelin seudun ei ole varaa olla siinä kisassa enää haviäjä. Verotulojen kehitys on saatava käännettyä. Muuten eivät riitä mitkään palvelujen tehostamistoimet.

Monista haasteista - miljoonista - on siis Mikkelinkin tulevaisuussoppa keitetty. Siis herkuttelemaan!

Torikeskustelun paikka

Kunnallisvalien alusviikoilla toreilla käytyjen keskustelujen ykkösaiheita on ollut itse tori. Tarkemmin sanottuna "toriparkki". Hyvin monet äänestäjät kysyvät: miksi toriparkki pitäisi rakentaa? Suurin huoli koskee sitä, millainen lasku veronmaksajille hankkeesta koituisi. Perustelut hankkeelle eivät ole ihmisille tuttuja.

Toriparkki onkin aiheena lämpenemässä uudelleen ja uskonkin, että asia tullaan keskustelemaan vielä perusteellisesti läpi kaikkien osapuolten kesken. Tässä taloudellisessa tilanteessa kaupunki ei luonnollisesti voi mennä hankkeeseen "piikki auki".

Olen kuitenkin jo aiemmin tuonut esiin torin rakentamisesta toisen, kaupunkikuvallisen puolen. Kyse on Mikkelin kaupungin merkittävimmästä kaupunkitilallisesta kohteesta ja siksi sen "kehittämistä" pitää pohtia erittäin perusteellisesti. Kirjoitin aiheesta viime kesänä Länsi-Savon mielipidepalstalla (18.7.08). Siinä totesin mm. seuraavaa:

"Mielestäni Mikkelin tori on poikkeuksellisen hyvän kaupunkisuunnittelun tulos. Torin mittasuhteet ovat erittäin onnistuneet. Toria reunustaa kaupungin merkkirakennukset, joiden mitoitus on tasapainoisessa suhteessa avoimeen toritilaan. Rakennukset edustavat eri aikakausia ja tyylejä, ne viestivät vahvasti omaa historiaansa.

Mitoituksen lisäksi ympäröivät rakennukset ja istutukset jäsentävät torin ikään kuin suojaisaan syleilyyn. Torin arkkitehtuuri konkretisoi onnistuneesti ikiaikaisen kauppapaikan idean: tori on tila, jossa ihmiset voivat kohdata ja tehdä kauppaa suojassa. Hyvä tori henkii luottamusta ja avoimuutta.

Tunne torin turvallisesta sylistä on saatu aikaan tasojen arkkitehtuurin hienolla hallinnalla. Jokainen torikahvilassa istuskeleva voi huomata, että tori on alempana kuin sitä ympäröivät kadut. Torille ei vain mennä, sinne saavutaan. Käytännössä torille laskeudutaan kulmauksista, yhdeltä sivultaan myös portaita pitkin. Ympäröivät viheralueet antavat torin reunoille väriä ja samalla korostavat hienolla tavalla rakennuksia, jotka kasvavat niiden takaa koko komeuteensa. Torin pinta on ammattityötä, kiveys on taitavasti toteutettu, kaunis ja autenttinen."

"Kun erinomaista ryhdytään parantamaan, pitää kehittäjillä olla rahan ja teknisen osaamisen lisäksi vahvasti ymmärrystä ja sivistystä nähdä Mikkelin torin luonne ja henki. Ettei rikottaisi sitä, joka toimii ja tekee toristamme sosiaalisesti elävän ja hyvinvoivan paikan.

Avoimen tilan rakentaminen ei ole helppoa. Se on kaupunkisuunnittelun kuningaslaji. Mikkeliläiset ja torin käyttäjät toivovat varmasti sydämestään, että uutta toria rakentavilla on ollut riittävästi aikaa istua torikahviloissa ja oivaltaa, mikä Mikkelin torissa on sellaista, jonka säilyttäminen on sen parasta kehittämistä."

Kuntalaisvaikuttamisen merkityksestä

Kuvittele Suomi, jossa ei olisi itsehallinnollisia kuntia. Olisi vain valtionhallinto omine paikallisine organisaatioineen. Kaikki viranhaltijat olisivat valtion "pitkässä ja kapeassa leivässä". Minusta tuo vaihtoehto kuulostaa vähintään tylsältä.

Suomessa on kuitenkin 1860-luvulta muotoutunut vahva itsenäinen paikallishallinto. Se rakentui ensin seurakuntien perustalle mutta on myöhemmin kehittynyt laajaksi ja hyvin merkittävällä tavalla kansalaisten elämään vaikuttavaksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Tänään meillä on monimuotoinen kuntakenttä, joka on monella tavalla kiintoisa, luovakin.

Kunnille on vuosikymmenten saatossa tullut erittäin laajat velvoitteet ihmisten hyvinvointipalvelujen järjestämisessä. Kunnat huolehtivat myös siitä, että ihmiset KOKEVAT yhteiskunnan toiminnan oikeudenmukaiseksi ja hyödylliseksi. Mikäli näin ei olisi, ihmiset eivät protestoimatta maksaisi verojaan.

Kunnat siis toimivat kansalaisten vaikutuskanavina ja paikallisen vaikuttamisen kenttinä. Julkiset palvelut konkretisoituvat myös ymmärrettäviksi: päiväkodeiksi, kouluiksi, sairaanhoidoksi, teiksi vesihuolloksi yms. Vastuukin on selkeä: kunnan päättäjät ja virkamiehet toimivat kansalaisten paikalliseksi hyväksi. He ovat vastuussa, paikallisesti.

Niin kauan kuin kuntalaiset kokevat voivansa vaikuttaa siihen, mitä verorahoilla tehdään, heidän luottamuksensa järjestelmään säilyy. Mikäli tämä luottamus heikkenee, myös iloisen veronmaksajan ilme kiristyy.

Paikallisten vaikutusmahdollisuuksien kehittäminen ei ole vain yksittäisen kunnan asia, vaan lopulta koko yhteiskunnan etu ja intressi. Mielestäni kunnissa ei olla riittävästi kiinnitetty huomiota tähän asiaan. Päätöksentekokultuurin avoimuus ja mahdollisuus eri tavoin vaikuttaa paikallisiin asioihin olisi voinut olla paljon vahvemmin esillä.

Kuntavaaleissa ÄÄNESTÄMINEN on vain yksi vaikuttamisen muoto. Sitäkin voisi kyllä uudistaa. Esimerkiksi 1800-luvulla kehitetty suhteellisen vaalitavan toimivuus olisi uudelleen arvioitava. Toinen tärkeä mekanismi on ASIAKASPALAUTE. Sen käyttäminen kuntalaisvaikuttamisen välineenä ei kunnissa kuitenkaan ole sillä tasolla kuin pitäisi.

Aivan oma osallistumisen kenttä on KEHITTÄJÄKUMPPANUUDET, joita kuntahallinnossa voisi edistää huomattavasti nykyistä enemmän. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sellaisten suunnittelukäytäntöjen omaksumista, joissa kuntalaisten ja heidän yhteisöjensä aktiivisuus tulisi paremmin huomioiduksi.

Mikkeliin voitaisiin esimerkiksi kehittää kunnan eri osa-alueita paremmin huomioivia, osallistavan kehittämisen välineitä. Niiden kautta niin yksittäiset kuntalaiset kuin yhdistykset ja yritykset voisivat nykyistä paremmin vaikuttaa suoraan kaupungin kehittämiseen. Poliitikotkaan eivät jäisi tässä osattomiksi, he voisivat aktiivisesti osallistua näihin paikallisiin prosesseihin.

Tulevaisuudessa yhä suurempi osa informaatiosta jaetaan internetin kautta. Asiointi siirtyy myös verkkomaailmaan. Se on ympäristö, johon kunnallishallinnon olisi sukellettava nykyistä määrätietoisemmin. Kunnan avoimuutta voidaan hallitusti rakentaa kaikkien kuntalaisten saavutettavilla olevien avointen verkkojen kautta.

Tämä askel tulee joka tapauksessa otettavaksi. Miksei Mikkeli voisi tässä asiassa mennä kehityksen kärkeen, lisätä kunnan kaikenkattavaa "läpinäkyvyyttä" ja sitä kautta kuntalaistensa luottamusta kunnalliseen päätöksentekoon.

Omaishoitajat torilla

Torilla oli tänään Mikkelin seudun dementiayhdistyksen ja omaishoitajien järjestämä tempaus, joka keräsi kuulijoita tärkeän asian ympärille. Sanoma oli hyvin valmisteltu ja teksti painavaa. Omaishoitajat ovat yksi ProMikkelin aktiivisimpia ryhmiä. Kaupungille esitettiin toimeen tarttumista, vahvempaa tukea sekä omaishoidon kokonaisvaltaisen kehittämisstrategian laatimista.

















Julkisesti on esitetty keskeiseksi omaishoidon tuen lisäämisperusteeksi se, että siitä tulee kaupungille säästöä, kun laitospaikkojen tarve vähenee. Onkin totta, että kotona ja omaisten työllä huolenpito on edullisempaa kuin laitoksessa. On kuitenkin muistettava, ettei omaisten harteille voi laskea kohtuutonta taakkaa. Myös he tarvitsevat tukea ja lepoa. Rahallinen korvaus on tärkeä mutta ei ainoa tekijä toimivassa kokonaisuudessa. Tarvitaan myös virikkeitä, kuntoutusta ja asiantuntijatukea.

Omaishoidon tarkoituksenmukainen järjestäminen edellyttää esitetyn strategian tekemistä ja toteuttamista. Mikkelissä on asiaan perehtyneitä ja aktiivisia kansalaisia sekä asiantuntijoita. Heidän tietonsa on tärkeätä saada käyttöön. Mikkelissä omaishoidon tuki on noin 10 €/asukas. Se on vähän. Omaishoitoa onkin varaa Mikkelissä kehittää, mutta sen tulee olla kestävällä pohjalla myös omaisten itsensä kannalta tarkasteltuna.

Valveutunut äänestäjä testaa ehdokkaitaan

Sain tänään sähköpostin mahdolliselta äänestäjältä. Sirpa kirjoitti viestissä lähettäneensä oman tarinansa ja kysymyksensä niille ehdokkaille, joiden äänestämistä hän nyt harkitsee.

Sirpa pyysi vastaamaan mahdollisimman nopeasti, koska haluaa tehdä päätöksensä vastausten perustalta. Häntä kiinnosti ehdokkaiden kanta vanhusten hoitoon Mikkelissä.

Kerroin sen minkä tunsin ja tiesin. Minusta tuntui todella hienolta vastata tällaiseen kyselyyn. Se on ihan toista kuin "vaalikoneiden" kysymysvaihtoehtoihin vastaaminen. Tässä oli taustalla tosi ja koettu elämä.

Tällaisissa aktiivisissa kuntalaisissa on demokratian tulevaisuus, ja Mikkelin.

Saamaton kehittäminen - kallis harrastus

Eilen oltiin taas ProMikkelin järjestämässä vaalitilaisuudessa, yliopistokeskuksen auditorioon oli kokoontunut noin 65 ihmistä keskustelemaan mielenterveys- ja paihdekysymyksistä. Tällä kertaa tilaisuus oli organisoitu niin, että puolueiden edustajat istuivat edessä vastaillen kukin vuorollaan tehtyihin kysymyksiin. Kysymykset olivat kyllä erinomaisia, mutta toteutustapa vähän tylsä.

Keskustelua herätti mm. mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseen suunnattu MIEPÄ hanke. Siihen on panostettu sekä rahaa että odotuksia. Rahaa on mennyt mutta odotukset eivät näytä täyttyneen. Hanketta kritisoitiin monesta suusta. Loppuraportista ei kuulemma löydy konkreettisia korjausliikkeitä. Liikaa koukeroista ja vaikeata kieltä. Ihmiset eivät ymmärtäneet lukemaansa. "Ajan ja rahan haaskausta" sanottiin.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun kuulen näissä keskustelutilaisuuksissa kritisoitavan KEHITTÄMISTÄ ja erityisesti hankkeita. Tällainen puhe saa minut hieman hämilleni. Minua kiinnostaisikin kovasti tietää, miksi juuri kehittämisellä tuntuu täällä Mikkelissä olevan niin huono maine?

Mieleen tulee vääjäämättä ajatus, että asioita ei kyllä tehdä ihan oikein, jos kehittämishankkeista on kerta toisensa jälkeen tuloksena vain suuri hämmennys. Onko kysymys sitoutumisen vai osaamisen puutteesta?

Kehittäminenhän tähtää toimintatapojen uudistamiseen. Muutos tapahtuu, kun asioita ensin mietitään hieman uudesta näkökulmasta ja sitten niitä myös tehdään käytännössä toisin. Minulle on tullut sellainen vaikutelma, että Mikkelissä juuri tämä käytännön toteuttaminen jää liian monessa hankkeessa uupumaan, eli hanke saadaan "konkretiaa vaille valmiiksi".

On kuitenkin suurta taloudellisten ja henkisten voimavarojen tuhlausta (esimerkiksi MIEPÄ hankkeeseen on panostettu noin 500 000 euroa) toteuttaa kehittämishankkeita, jotka eivät konkretisoidu muutoksina palvelurakenteissa ja -prosesseissa. Jokin näiden hankkeiden toteuttamisessa on vakavasti vialla. Ongelma ei varmaankaan ole hankkeissa sinänsä. Ilman niitähän on hyvin vaikeata, ellei mahdotonta, toteuttaa uudistuksia. Arjen palvelutyöstä ei henkilökunta käytännössä pysty irrottautumaan kehittämistyöhön ilman hankkeen tuomia lisäresursseja ja tukea.

Mikkelin kukoistuksen ja tulevaisuususkon kannalta olisi tärkeätä, että myös kehittämistoiminta hoidettaisiin sellaisella asiantuntemuksella ja osaamisella, ettei siitä jatkuvasti tulisi turhauttavia viestejä. Huonosta kehittämisestä lamauttava näköalattomuus leviää muihin toimijoihin ja lopulta näkyy jatkuvasti huonontuvana palvelutoimintana myös kuntalaisille. Toivon todella, että esimerkiksi kaupungin uusi kehittämispäällikkö tuo Mikkelin kehittämiskulttuuriin kaivattua osaamista ja johtajuutta.

ProMikkelillä on muuten erinomaiset kuntavaalisivut. Niiden eteen on nähty paljon vaivaa. Ehdokkaille on laadittu kiperä kysymyslista. Olen vastaillut vaalien alla moniin "galluppeihin" mutta tämä ProMikkelin kysely on ollut ylivoimaisesti haastavin. Vastausten muotoileminen avoimiin kysymyksiin käy hyvästä päättäjävalmennuksesta. Vaikka kaikki ehdokkaat eivät ole jaksaneet vastauksia rustata niin tämänkin testin ahkeroineita löytyy. Kiinnostuneet voivat tutustua ehdokkaiden vastauksiin tästä.

Raja railona aukeaa - politiikassa

Valtakunnanpolitiikan ja paikallisen politiikan tekemisen välillä on eroja. Asiat ovat toisenlaisia ja politiikka sen myötä. Kirjoitin blogissa 28.9 paikallisen politiikan merkityksen korostumisesta. Sen yksi ilmenemismuoto on - valitettavasti - että raja paikallisen ja valtakunnallisen politiikan välillä näyttää avautuvan (ylittämättömäksi) railoksi.

Tänään oli Helsingin Sanomien mielipidesivulla espoolaisen Anne Ilmosen erinomainen kirjoitus otsikolla: Vaalikeskusteluissa tulisi käsitellä enemmän kuntakohtaisia kysymyksiä. Ilmonen kirjoittaa: " Niin kauan kuin puolueet ja media käyttäytyvät ikään kuin kuntavaalit olisivat vain tehostettu gallup puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta, on turha ihmetellä, miksi äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa laskee."

Kirjoittaja kuvaa terävästi, miten televisioväittelyt kerta toisensa jälkeen kulkevat sellaisella yleisyyden tasolla, ettei paikallinen kuntavaaliehdokas tai äänestäjä voi ilman henkistä ahdistusta sitä kuunnella. Puhetta kyllä tulee, mutta se ei kosketa kuntakentän poliittista arkea muuten kuin jollain epämääräisten lupausten tasolla tyyliin: lupaamme lisää resursseja perusopetukseen. Todellisuudessa kunnat juustohöyläävät juuri noita peruspalveluja. Ei vain Mikkelissä, vaan lukuisissa kunnissa ympäri Suomen.

Tapasin europarlamentikko Anneli Jäätteenmäen viime perjantaina Mikkelin torilla. Kysyin häneltä: mitä olisi tehtävissä paikallisen ja valtakunnallisen politiikan välisen railon kuromiseksi? Perustelin kysymystäni sillä, että politiikan oikeutus on lopulta siinä, miten politiikalla kyetään vaikuttamaan ihmisten arkeen ja korjaamaan oikeudenmukaisesti havaittuja epäkohtia.

Jäätteenmäki kuunteli, mutta ei osannut vastata. Sen sijaan hän toivoi asian nostamista vahvemmin esille. Ongelma on kiistatta keskeinen politiikan uskottavuuden kannalta. Juuri paikallispolitiikassa toimivien olisi itse esitettävä vaihtoehtoja ja ideoita asian korjaamiseksi.

Ehkä Jäätteenmäki lukee myös tuon Ilmosen mielipidekirjoituksen ja yhdistää sen edellä kuvaamaani episodiin Mikkelin torilla. Tämä teema olisi europarlamentikolle erinomaisen painava, joskin myös vaativa vaaliteema seuraaviin europarlamenttivaaleihin.

Toivotaanko 90% äänestysaktiivisuutta?

Mikkelin torin vaaliteltoilla oli tänään sateisesta säästä huolimatta hyvä tunnelma ja ihmisiä välillä ihan ruuhkaksi asti. Torilla puhuttiin useammin kuin kerran siitä: aikovatko mikkeliläiset vaikuttaa kaupungin asioihin äänestämällä vai protestoimalla, jättämällä nämä vaalit väliin.

En henkilökohtaisesti pysty vertaamaan aiempiin vaaleihin, mutta kokeneemmat näkevät lupaavaa virettä näiden vaalien alla. Oma tuntuma on samansuuntainen. Vaikuttaa siltä, että ihmiset haluavat MUUTOSTA ja ovat valmiita vaikuttamaan. Mielestäni on kiistatonta, että ProMikkeli kansalaisliike on osaltaan laittanut ihmiset ja mielipiteet liikkeelle. Tämän noteerasi myös lauantain Helsingin Sanomat (sivu A13).

Äänestäminen ei tietenkään ole ainoa aktiivisen kansalaisen vaikuttamiskeino. On kuitenkin kiinnostavaa seurata keskustelua tämän perinteisen vaikuttamismuodon uudistamisesta. Julkisuudessa poliitikot puolueesta riippumatta ovat huolissaan äänestysprosentin laskusta, mutta käytännön keinot asian korjaamiseksi ovat olleet täysin mitättömiä. Puhe äänestysikärajan laskusta on vienyt keskustelua pois oleellisesta. Paljon tärkeämpi on esimerkiksi kysymys internet-äänestyksen käyttöönotosta.

Virossa on tässä suhteessa menty vauhdilla ohi Suomen. Koko maassa on otettu käyttöön sähköinen äänestysmenettely. Ihmiset voivat äänestää täysin turvallisesti omilta kotitietokoneiltaan kansalaiskorttia käyttämällä. Kiinnostavaa on sekin, että ehdokasta voi halutessaan myös vaihtaa, jos äänestäjä saa hänestä esimerkiksi uutta tietoa.

Katso lisää Viron internet-äänestyksestä joko tästä tai tästä.

Suomessa internet-äänestämistä pidetään edelleen jotenkin epäluotettavana ja haavoittuvana. Olen samaa mieltä. Se lisää epävarmuutta, mutta ei teknisessä vaan poliittisessa mielessä. Internet-äänestys voisi laittaa poliittisen kentän uusjakoon. On esitetty, että verkkoäänestys nostaisi äänestysprosenttia oleellisesti, jopa lähelle 90 prosenttia. Kuvitelkaa tilanne, että äänestysprosentti nousisi näissä kunnallisvaaleissa Mikkelissä 89 prosenttiin.

Niin kauan kuin meillä ei ole käytössä muita tapoja kuin liput ja äänestyskopit. Joudumme turvautumaan vaalimainosten voimaan ja toivoa, että ne tuuppaavat myös nuoret uurnille.

Huonoja ja hienoja uutisia

Keskiviikkona ollut ProMikkelin keskustelufoorumi kouluasioista veti tuttuun tapaan hyvin väkeä Päämajakoululle. Perästä on kuulunut tyytyväisiä kommentteja. Kouluasia pysyy agendalla. En ollut paikalla, mutta toinen kertoi yksimielisesti todetun, että lasten etu menee kaiken edelle. Koulu on lasta varten.

Tänään Länsi-Savossa oli neljän lapsen isän katkera kirjoitus. Reissuvihon kaverina pienen koululaisen repussa oli kotiin kulkenut ilmoitus: tänä vuonna ei järjestetä koulun joulujuhlaa. Syynä on opettajien lomautukset.

Oli helppoa päästä samalle tunnetasolle kirjoittajan kanssa. Minulle nuo koulun juhlat olivat aikoinaan juhlista tärkeimpiä, eniten odotettuja. Pelkkä ajatus ja muisto niistä saa minut vieläkin liikuttumaan. Suvivirttä ei voita mikään.

Kenen etu voi olla se, ettei joulujuhlaa järjestetä? Minun kantani on selvä: järjestäkää vanhemmat se joulujuhla. Näyttäkää millaisia arvoja te pidätte tärkeinä. Talkoot pystyyn!

Tänään oli hieno päivä Suomelle. Historian kolmas Nobel palkinto on merkittävä asia ja juhlan aihe. Hienoa, että se tuli rauhan puolesta tehdystä työstä. Mikä voisi olla tärkeämpää. Martti Ahtisaari on palkintonsa ansainnut. Marttikin on ope.

Vireätä kansalaiskeskustelua

ProMikkeli järjesti tänään keskustelutilaisuuden liittyen peruspalveluihin. Yliopistokeskuksen auditorio oli tupaten täynnä väkeä. Paikalla oli iso joukko myös kunnallisvaaliehdokkaita. Onneksi kuntalaisetkin pääsivät puhumaan. Mielipiteitä tuli laidasta laitaan, luvattiin ja epäiltiin. Kaikki tämä kuuluu ikäänkuin tähän tyylilajiin. Syvälle ei päästä.

Itse mietin, että onneksi meillä on tämä ProMikkeli -liike. Epäilen ettei minkään puolueen järjestämä tilaisuus olisi vetänyt näin paljon väkeä. Kansalaisliikkeellä on hyvät verkostot. Tieto kulkee ja viesti kiirii ihmisten korviin.

Itse ihmettelen, mikseivät kaupungin johtavat viranhaltijat tule näihin tilaisuuksiin, vaikka varmasti niistä tietävät. Minusta julkiseen virkaan kuuluu ikäänkuin luontaisetuna, että on nautittava myös se palaute, joka kansalaisten suunnasta omaan tehtävään liittyen tulee. Keskustelukumppaniksi asettuminen, vaikeinakin aikoina, osoittaisi sitä vastuuta, jota monet nyt perään kuuluttavat.

Opet torilla - pakosta

Kunnallisvaalit alkavat näkyä. Tänään lauantaina olivat puolueet tulleet joukolla telttailemaan torille. Paikalla oli sateen lisäksi runsaslukuinen joukko ehdokkaita. Oman asiansa torille olivat tuoneet myös opettajat. Opettajien ammattijärjestö (OAJ) oli järjestänyt tapahtuman, jossa iso joukko opetuksen ammattilaisia antoi äänensä kuulua. "Arvon mekin ansaitsemme" -laulu kajahti omana sanoituksena nykyisten ja tulevien valtuutettujen korviin.




Länis-Savon sivuilla on käyty kirpakkaa keskustelua siitä, kenen asiaa opettajat ajavat. Parempi kysymys olisi: mitä asiaa opettajat ajavat. Minusta he ajavat laadukkaan opetuksen ja koulutuksen asiaa. Siinä asiassa olen heidän kanssaan samaa mieltä. Mikkeli ei voi jättäytyä opetuksen ja koulutuksen jälkijunaan. Laadukas opetus on sekä ennaltaehkäisevä että tulevaisuusinvestointi. Koulun monet merkitykset on tuotava tähän keskusteluun.

Nykyinen keskustelukulttuuri, jossa kunnan eri sektoreita tarkastellaan kokonaisuudesta irroitettuina, on erittäin tuhoisa kaupungin kokonaisvaltaisen kehittämisen kannalta. Pahimmillaan se johtaa kaikkien taisteluun kaikkia vastaan. Jos koulukysymystä tarkastellaan vain yhtenä sektorina ja tulosalueena, näkökulma kapeutuu sekä ongelmien ratkaisun että tulevaisuuden mahdollisuuksien kannalta.

Koulukysymys olisi nähtävä keskeisenä osana Mikkelin kaupungin kehittämistä ja tulevaisuuden rakentamista. Uusien veronmaksajien saaminen kuntaan edellyttää nuorten lapsiperheiden palveluilta, niin päivähoidolta kuin kouluiltakin korkeata laatua. Jos tavoitellaan koulutettujen nuorten perheitä Mikkeliin, näitä palveluja ei voida ohittaa. Ne ovat tutkitusti muuttopäätösten harkinnan ydinkysymyksiä.

Keskustelin torilla opettajien kanssa opetustoimen tilanteesta. Opettajien viesti ei mieltä ylennä. Tuntuu hyvin oudolta kuulla kerta toisensa jälkeen todistelua siitä, miten Mikkelissä ei kuulla asianomaisia viranhaltijoita, kun tehdään heitä koskevia päätöksiä. Tällainen asiantuntijaorganisaation johtamiskulttuuri ei ole tästä päivästä. Pahinta siinä on, että se tulee erittäin kalliksi mikkeliläisille veronmaksajille.

Tiedän omasta työstäni yliopistomaailmassa, ettei asiantuntijaorganisaation johtaminen ole helppoa. Mutta suorastaan mahdottomaksi se käy tilanteessa, jossa johto ei luota omiin asiantuntijoihinsa. Epäluottamus luo organisatorista tahmeutta ja lisää vuorovaikutuskustannuksia. Se ajaa opet torille vaatimaan arvostusta ja omaa ääntä.

Oma kysymyksensä on tietysti se, että rakenteita ei pidä arvioida vain tämän päivän tilanteen perusteella. Jos kaupungin johdon todellinen tavoite on saada muuttotase käännettyä kasvuun, niin sehän merkitsisi uusia oppilaita kouluihin. Mihin kehittämistyön tuloksena saadut uusien perheiden lapset menevät, jos kouluja on lopetetu ja tilat typistetty minimiin. Rakennetaanko silloin taas uutta?

Toivon todella, etteivät tämän päivän lamauttamistoimet ole viesti päätöksentekijöiden näköalattomuudesta ja toivottomuudesta. Jos Mikkelin kehittämisestä katoaa luottamus tulevaan, sen mukana menee .....

Vaalikoneiden rattaissa

Olen ehdokkaana työstänyt näkemyksiäni kolmeen vaalikoneeseen: MTV:n, YLE:n ja Länsi-Savon. Lisäksi tiedän, että ProMikkeli työstää omaa kysymyslistaansa. Ehdokkaille tulee lisäksi eri tahoilta pyyntöjä ottaa kantaa asioihin. Viimeksi tänään vastasin Adoptioperheet ry:n tekemään vaalikyselyyn, joka luonnollisesti koski adoptioperheiden asemaa ja kunnallisia palveluja. Tämän lisäksi olen päässyt vaalien keskustelutilaisuuksissa äänestämään punaisella ja vihreällä lipulla kantaani, esimerkiksi omaishoidon tuesta.

Ehdokkaana mielipiteeni ovat siis alkaneet kovasti kiinnostaa eri tahoja. Kysymykset ovat pääosin asiallisia, toisinaan hyvin kiperiä sen vuoksi, että kysymys tuntuu mahdottomalta vastata annettujen vaihtoehtojen puitteissa. Tällainen mekaaninen kyseleminen ei koskaan luonnollisesti ole "yksi yhteen" todellisen päätöksentekotilanteen kanssa. Jotain suunta ne kyllä antavat.

Puutteista huolimatta kannatan tällaisten kyselyjen tekemistä. Se aktivoi ehdokkaita ja viestii siitä, että eri intressiryhmät ovat aidosti kiinnostuneita ehdokkaiden ajatuksista. Erityisesti nuoret viihtyvät tällaisten verkkopohdintojen äärellä. Vaalikonet voivat vaikuttaa (innostaa) äänestämiseen. Toisaalta tulokset ovat oivaa viihdettä, josta saa aineksia niin kahvipöytäkeskusteluihin kuin leikkimielisiin kokeiluihin. Politiikan ei aina tarvitse olla niin totista.

Laajempi kysymys on, miten demokraattista järjestelmäämme tulisi kehittää, jotta se säilyttäisi oikeutuksensa yhteisten päätösten tekemisen tapana. Vaalikoneet eivät tietenkään ratkaise tätä ongelmaa, mutta ne voivat olla viitteitä siitä, mitä on tulossa.

Olemme todennäköisesti menossa kohti demokratian monimuotoistumista. Vaikuttamisen muotoja ja kanavia tulee lisää ja ihmiset käyttävät niitä yksilöllisesti ja tilannekohtaisesti. Äänestämisestä ja sitä kautta politiikasta tulee liikkuvampaa ja ennakoimatonta. Äänestäminen eduskunta- tai kunnallisvaaleissa ei siis yksin riitä, mutta yhtenä vaikuttamisen muotona "punaisen viivan vetäminen" puolustaa kyllä mielestäni paikkaansa.