Miljardisopan äärellä

Eilisen puheenjohtajien vaalipaneelin lentäväksi lauseeksi muodostui Jyrki Kataisen tokaisu miljardien heittelystä sinne tänne ja siitä vielä sopan keittämisen. Totta tosiaan, keskustelu poukkoili aiheesta toiseen ja viereen. Luvattoman paljon puitiin kuntavaalipaneelissa asioita, jotka kuuluvat valtakunnanpolitiikan piiriin.

Kiinnostava debatti sukeutui hallituksen ja opposition välille siitä, onko hallitus todella lisäämässä kuntien valtionosuuksia. Pääministerin suulla tätä tietysti vannottiin. Kataisen mukaan historiallisen suuri summa, noin 700 miljoonaa euroa tulee lisää rahaa kuntiin. Oppositio kiisti ja väitti, ettei kyse ole todellisesta nettolisäyksestä, vaan verokevennysten kompensaatiosta sekä kustannusten noususta johtuvasta välttämättömästä (indeksi-)korotuksesta. Opposition mukaan valtio ei todellisuudessa ole vahvistamassa osuuttaan kunnallisten palvelujen kustannuksissa.

Lopulta kuulijalle jäi epäselväksi, tuleeko rahaa lisää vai ei. Tapaus oli tyypillinen esimerkki siitä, miten solmuun poliittinen keskustelu voi mennä. Eri osapuolet esittävät omat "faktansa" eikä keskustelussa päästä lopulta lainkaan arvioimaan sitä, mikä on lopulta totta. Ollaan tutussa "sana sanaa vastaan" -tilanteessa. Samasta ongelmakokonaisuudesta voi tietysti nostaa esiin loputtomasti "faktoja", jotka eivät lopulta kerro kokonaisuudesta juuri mitään. Ikävä puoli tällaisessa debatoinnissa on se, että se ei helpota keskustelun seuraajia omiin johtopäätöksiin. Ellei se johtopäätös sitten ole lopettaa vaaliväittelyiden katsominen.

Henkilökohtaisesti hahmotan asian niin, että valtio on 1990-luvun laman jälkeen määrätietoisesti (riippumatta siitä, mikä puolue on ollut hallitusvastuussa) pienentänyt hyvinvointipalvelujen kustannusvastuutaan ja näin pyrkinyt raivaamaan tilaa erityisesti yksityisen sektorin hyvinvointipalvelujen tuotannolle. Kuntien omaa, paikallista vastuuta on toistuvasti korostettu. Samalla myös monilukuisten yhteisöjen (järjestöjen) suunnasta on haettu "kustannustehokkaita" palveluratkaisuja julkisen rinnalle. Peruslausuma on: valtio ei voi - eikä sen pidä - hoitaa kaikkea (tämä kuultiin eilenkin paneelissa monta kertaa). "Viranomainen ei voi olla lähin omainen" (Kataisen vaalimainosta siteeraten).

Laman jälkeen valtionosuuksia leikattiinkin useilla miljardeilla. Sen jälkeen tilannetta on paikkailtu katastrofin välttämiseksi, mutta samanaikaisesti nopeasti kohonneet kustannukset ja palvelujen lisääntynyt tarve ovat ajaneet monet kunnat suuriin vaikeuksiin. Valtiontalous on lähes velaton ja siten huippukunnossa mutta kuntatalous on syvenevässä velkakierteessä. Vuosien 1991-2009 aikana valtion ja kuntien rahoitussuhteessa on noin 2.7 miljardin euron vähennys, kuntien tappioksi.

Politiikan lisäksi harmaita pilviä kuntatalouden ylle kulkee uhkaavan taantuman tuulissa. Henkilökohtaisesti näenkin tulevat vuodet kuntasektorin kannalta äärimmäisen haastavina. Mitkään merkit eivät viittaa parempien aikojen pikaiseen tuloon. Kunnalliseen päätöksentekoon tarvitaan nyt syvällistä ja monipuolista osaamista sekä määrätietoista kehittämisotetta. Tarvitaan laajaa yhteistyötä sekä puolueiden välillä että kuntien kesken. Sooloiluun ei ole varaa.

Rakenteelliset muutokset kunnissa tulevat jatkumaan. Kunnista tulee nykyistä suurempia. Kuntien on myös verkostoiduttava erityisesti elinkeinopolitiikassa alueen kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Ilmasto- ja energiaratkaisut edellyttävät laajaa yhteistyötä vähintään maakunnan tasolla. Yhteistyökyky ja luottamuksen johtaminen korostuvat.

Näkemykseni mukaan muutamien vuosien sisällä on avattava myös iso kysymys kunta-valtio -suhteesta. Työnjako ja kuntien tehtävät on käytävä perusteellisesti uudelleen läpi. Myös verotuskysymykset tulevat väistämättä laajasti uudelleenarvioitaviksi (hallituksen asettama verotyöryhmä istuu jo alivaltiosihteeri Martti Hetemäen johdolla). Britanniassa tämä työ on ollut käynnissä jo pari vuotta. Sitä voi seurata myös verkossa.

Kansainvälistymisen haaste tulee seuraavien vuosien aikana koskettamaan aivan uudella tasolla kuntien palvelusektoria. Monikulttuurisuus lisääntyy, kieli- ja kultuurinen vuorovaikutustaito haastavat kaikki kuntatyötä tekevät. Kuntien kehittämisponnisteluissa kansainvälisyyden vaatimus tulee edelleen lisääntymään, sillä yritysten kansainvälistymistä ja tunnettuutta voidaan aidosti tukea vain toimivilla ja monipuolisilla verkostoilla.

KIlpailu asukkaista ja yrityksistä kiristyy entisestään niin kuntien kuin alueiden välillä. Mikkelin seudun ei ole varaa olla siinä kisassa enää haviäjä. Verotulojen kehitys on saatava käännettyä. Muuten eivät riitä mitkään palvelujen tehostamistoimet.

Monista haasteista - miljoonista - on siis Mikkelinkin tulevaisuussoppa keitetty. Siis herkuttelemaan!