En henkilökohtaisesti pysty vertaamaan aiempiin vaaleihin, mutta kokeneemmat näkevät lupaavaa virettä näiden vaalien alla. Oma tuntuma on samansuuntainen. Vaikuttaa siltä, että ihmiset haluavat MUUTOSTA ja ovat valmiita vaikuttamaan. Mielestäni on kiistatonta, että ProMikkeli kansalaisliike on osaltaan laittanut ihmiset ja mielipiteet liikkeelle. Tämän noteerasi myös lauantain Helsingin Sanomat (sivu A13).
Äänestäminen ei tietenkään ole ainoa aktiivisen kansalaisen vaikuttamiskeino. On kuitenkin kiinnostavaa seurata keskustelua tämän perinteisen vaikuttamismuodon uudistamisesta. Julkisuudessa poliitikot puolueesta riippumatta ovat huolissaan äänestysprosentin laskusta, mutta käytännön keinot asian korjaamiseksi ovat olleet täysin mitättömiä. Puhe äänestysikärajan laskusta on vienyt keskustelua pois oleellisesta. Paljon tärkeämpi on esimerkiksi kysymys internet-äänestyksen käyttöönotosta.
Virossa on tässä suhteessa menty vauhdilla ohi Suomen. Koko maassa on otettu käyttöön sähköinen äänestysmenettely. Ihmiset voivat äänestää täysin turvallisesti omilta kotitietokoneiltaan kansalaiskorttia käyttämällä. Kiinnostavaa on sekin, että ehdokasta voi halutessaan myös vaihtaa, jos äänestäjä saa hänestä esimerkiksi uutta tietoa.
Katso lisää Viron internet-äänestyksestä joko tästä tai tästä.
Suomessa internet-äänestämistä pidetään edelleen jotenkin epäluotettavana ja haavoittuvana. Olen samaa mieltä. Se lisää epävarmuutta, mutta ei teknisessä vaan poliittisessa mielessä. Internet-äänestys voisi laittaa poliittisen kentän uusjakoon. On esitetty, että verkkoäänestys nostaisi äänestysprosenttia oleellisesti, jopa lähelle 90 prosenttia. Kuvitelkaa tilanne, että äänestysprosentti nousisi näissä kunnallisvaaleissa Mikkelissä 89 prosenttiin.
Niin kauan kuin meillä ei ole käytössä muita tapoja kuin liput ja äänestyskopit. Joudumme turvautumaan vaalimainosten voimaan ja toivoa, että ne tuuppaavat myös nuoret uurnille.
1 kommenttia:
Ei äänestystapa vaikuta mitenkään suuren suuresti puolueiden valtasuhteisiin - siis jos käytössä on edelleen tämä sama d'Hondtin vaalitapa ja listajärjestelmä.
Sähköinen äänestys voisi muuttaa maailmaa, jos samalla siirryttäisiin johonkin parempaan vaalitapaan kuten Condorcet.
Sähkö- tai nettiäänestystä ei kuitenkaan kannata ottaa käyttöön, ennen kuin se voidaan todistaa teoriassakin varmaksi - esimerkiksi matemaattisesti. Nykyään sähköäänestyksen varmuus perustuu lähinnä juhlalliseen vakuutukseen, mutta pitää aina muistaa, että vallassa olevien kampeaminen pois äänestämällä vaikeutuu huomattavasti, jos äänestysohjelmisto on valtaa pitävien rakentama ja juhlallinen vakuutuskin tulee nykyisiltä vallanpitäjiltä...
Nykyisessä tilanteessa tämä voi kuulostaa vainoharhalta, mutta ei tarvitse historiassa kovin paljoa taakse päin katsoa kun tämmöinen keskitetyn huijauksen uhka olisi todellinen.
Lähetä kommentti