
Julkisesti on esitetty keskeiseksi omaishoidon tuen lisäämisperusteeksi se, että siitä tulee kaupungille säästöä, kun laitospaikkojen tarve vähenee. Onkin totta, että kotona ja omaisten työllä huolenpito on edullisempaa kuin laitoksessa. On kuitenkin muistettava, ettei omaisten harteille voi laskea kohtuutonta taakkaa. Myös he tarvitsevat tukea ja lepoa. Rahallinen korvaus on tärkeä mutta ei ainoa tekijä toimivassa kokonaisuudessa. Tarvitaan myös virikkeitä, kuntoutusta ja asiantuntijatukea.
Omaishoidon tarkoituksenmukainen järjestäminen edellyttää esitetyn strategian tekemistä ja toteuttamista. Mikkelissä on asiaan perehtyneitä ja aktiivisia kansalaisia sekä asiantuntijoita. Heidän tietonsa on tärkeätä saada käyttöön. Mikkelissä omaishoidon tuki on noin 10 €/asukas. Se on vähän. Omaishoitoa onkin varaa Mikkelissä kehittää, mutta sen tulee olla kestävällä pohjalla myös omaisten itsensä kannalta tarkasteltuna.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti