torstai 23. lokakuuta 2008

Torikeskustelun paikka

Kunnallisvalien alusviikoilla toreilla käytyjen keskustelujen ykkösaiheita on ollut itse tori. Tarkemmin sanottuna "toriparkki". Hyvin monet äänestäjät kysyvät: miksi toriparkki pitäisi rakentaa? Suurin huoli koskee sitä, millainen lasku veronmaksajille hankkeesta koituisi. Perustelut hankkeelle eivät ole ihmisille tuttuja.

Toriparkki onkin aiheena lämpenemässä uudelleen ja uskonkin, että asia tullaan keskustelemaan vielä perusteellisesti läpi kaikkien osapuolten kesken. Tässä taloudellisessa tilanteessa kaupunki ei luonnollisesti voi mennä hankkeeseen "piikki auki".

Olen kuitenkin jo aiemmin tuonut esiin torin rakentamisesta toisen, kaupunkikuvallisen puolen. Kyse on Mikkelin kaupungin merkittävimmästä kaupunkitilallisesta kohteesta ja siksi sen "kehittämistä" pitää pohtia erittäin perusteellisesti. Kirjoitin aiheesta viime kesänä Länsi-Savon mielipidepalstalla (18.7.08). Siinä totesin mm. seuraavaa:

"Mielestäni Mikkelin tori on poikkeuksellisen hyvän kaupunkisuunnittelun tulos. Torin mittasuhteet ovat erittäin onnistuneet. Toria reunustaa kaupungin merkkirakennukset, joiden mitoitus on tasapainoisessa suhteessa avoimeen toritilaan. Rakennukset edustavat eri aikakausia ja tyylejä, ne viestivät vahvasti omaa historiaansa.

Mitoituksen lisäksi ympäröivät rakennukset ja istutukset jäsentävät torin ikään kuin suojaisaan syleilyyn. Torin arkkitehtuuri konkretisoi onnistuneesti ikiaikaisen kauppapaikan idean: tori on tila, jossa ihmiset voivat kohdata ja tehdä kauppaa suojassa. Hyvä tori henkii luottamusta ja avoimuutta.

Tunne torin turvallisesta sylistä on saatu aikaan tasojen arkkitehtuurin hienolla hallinnalla. Jokainen torikahvilassa istuskeleva voi huomata, että tori on alempana kuin sitä ympäröivät kadut. Torille ei vain mennä, sinne saavutaan. Käytännössä torille laskeudutaan kulmauksista, yhdeltä sivultaan myös portaita pitkin. Ympäröivät viheralueet antavat torin reunoille väriä ja samalla korostavat hienolla tavalla rakennuksia, jotka kasvavat niiden takaa koko komeuteensa. Torin pinta on ammattityötä, kiveys on taitavasti toteutettu, kaunis ja autenttinen."

"Kun erinomaista ryhdytään parantamaan, pitää kehittäjillä olla rahan ja teknisen osaamisen lisäksi vahvasti ymmärrystä ja sivistystä nähdä Mikkelin torin luonne ja henki. Ettei rikottaisi sitä, joka toimii ja tekee toristamme sosiaalisesti elävän ja hyvinvoivan paikan.

Avoimen tilan rakentaminen ei ole helppoa. Se on kaupunkisuunnittelun kuningaslaji. Mikkeliläiset ja torin käyttäjät toivovat varmasti sydämestään, että uutta toria rakentavilla on ollut riittävästi aikaa istua torikahviloissa ja oivaltaa, mikä Mikkelin torissa on sellaista, jonka säilyttäminen on sen parasta kehittämistä."

Ei kommentteja: