Puoluesihteeri Jarmo Korhonen vieraili Mikkelissä eilen. Länsi-Savo nosti hänen puheistaan esiin ajatuksen, että osa puoluetuesta olisi ohjattava kunnallispolitiikan vahvistamiseen. Paikalliset politiikan tekijät tarvitsevat tukea vaikeiden päätösten taustojen hahmottamiseen ja vaihtoehtojen esittämiseen.
Korhonen on minusta oikeilla jäljillä, sillä paikallispolitiikan merkitys on vahvistumassa. Hyvin suuri osa ihmisten arkeen vaikuttavista päätöksistä tehdään paikallisesti. Paikallisten ongelmien ratkaisu on laajaa asiantuntemusta edellyttävä haaste. Oman palkkatyön ohella ei enää tahdo riittää aikaa syvälliseen vaihtoehtojen tutkimiseen ja asiantuntijatiedon vertailuun.
Korhosen esitys paikallisen päätöksenteon tukemisesta konkreettisin resurssein on mitä kannatettavin. Sitä voivat kuitenkin vastustaa ne, jotka eivät ymmärrä paikallisen päätöksenteon haasteellisuutta. Toisaalta puolueiden pitäisi päästä laajasti yhteisymmärrykseen siitä, ettei puoluetukea varmaankaan voida oleellisesti lisätä, vaan kyse olisi sen uudenlaisesta painotuksesta valtakunnantason ja paikallisen tason välillä.
Hienoa tässä keskustelunavauksessa on se, että se kiinnittää huomion paikallisten ongelmien ratkaisun lisääntyvään merkitykseen. Samat ratkaisut kun eivät enää toimi kaikialla Suomessa. Päättäjien on yhä vahvemmin otettava käyttöön omia paikallisia ratkaisuja ja käytettävä tietojaan ja luovuuttaan aiempaa aktiivisemmin. Tämä ansaitsee tulla huomatuksi ja tuetuksi myös valtakunnallisesti.
sunnuntai 28. syyskuuta 2008
perjantai 26. syyskuuta 2008
Joukkoitsemurhan hurma
"Vuonna 2002 Suomessa tehtiin 1 095 itsemurhaa, joista 824 oli miesten itsemurhia. Itsemurhien merkitys työikäisen väestön kuolemansyynä on erityisen suuri alle 35-vuotiailla miehillä." (Lähde: terveyskirjasto.fi/itsemurhat)
Miksi kaksi tuhannesta itsemurhaan päätyneestä, päättää viedä mukanaan mahdollisimman monta muuta? Miksi joku valitsee joukkoitsemurhan. Mikä siinä hurmaa?
Tästä on kysymys myös Kauhajoen ja Jokelan tapauksissa. Kyseessä oli itsemurha, jonka erityispiirteenä on toteuttaa se näyttävästi, huomiota herättävästi.
Kun yksinäiset vanhukset tai nuoret tekevät itsemurhan, nämä tapaukset eivät pääse otsikoihin. Kymmenen toveriaan mukanaan vienyt itsemurhaaja avaa mediassa viikkoja kestävät julkisuuden.
Kuten psykologi Pekka Sauri tiistaina totesi, on vaarallista luoda itsemurhalle joukkoitsemurhan malli. Hänen mukaansa joukkoitsemurhaajan nimen toistaminen satoja kertoja päivässä kymmenissä medioissa luo esikuvaa niille sadoille ihmisille, jotka elävät näköalattomina oman tulevaisuutensa suhteen.
Tänäänkin Suomessa kolme ihmistä päätti itse elämänsä.
Emme tietenkään voi hyväkyä murhia, mutta yhtä lailla meidän tulee vieroksua itsemurhia. Niitä mielessään hautovat tarvitsevat kipeästi ihmistä rinnalle.
"Suomessa menetetään itsemurhan vuoksi ainakin 20 000 odotettavissa olevaa työikäisen väestön elinvuotta. Taloudelliset menetykset ovat useita satoja miljoonia euroja vuosittain. Itsemurhien merkitys on suhteellisesti suurin alle 35-vuotiailla miehillä.
Itsemurha on kuolemansyynä erityisasemassa, koska se traumaattisena tapahtumana kuormittaa psyykkisesti omaisia, työtovereita ja myös hoitohenkilökuntaa vielä enemmän kuin kuolemantapaukset yleensä. Itsemurha herättää menetyksen tunteiden lisäksi ympäristössään ahdistusta ja syyllisyyttä.
Pieni itsemurhakuolleisuus heijastaa väestön ja sen sosiaalisen ympäristön toimintakykyä ja kiinteyttä. Suuri itsemurhakuolleisuus on puolestaan oire väestön ja sen elinympäristön ongelmista. Yksilötasolla itsemurha on aina umpikujaan ajautuneen yksilön elämän traaginen loppu, joka vain hyvin harvoin perustuu rationaaliseen päätöksentekoon." (Lähde:terveyskirjasto.fi/itsemurhat)
Miksi kaksi tuhannesta itsemurhaan päätyneestä, päättää viedä mukanaan mahdollisimman monta muuta? Miksi joku valitsee joukkoitsemurhan. Mikä siinä hurmaa?
Tästä on kysymys myös Kauhajoen ja Jokelan tapauksissa. Kyseessä oli itsemurha, jonka erityispiirteenä on toteuttaa se näyttävästi, huomiota herättävästi.
Kun yksinäiset vanhukset tai nuoret tekevät itsemurhan, nämä tapaukset eivät pääse otsikoihin. Kymmenen toveriaan mukanaan vienyt itsemurhaaja avaa mediassa viikkoja kestävät julkisuuden.
Kuten psykologi Pekka Sauri tiistaina totesi, on vaarallista luoda itsemurhalle joukkoitsemurhan malli. Hänen mukaansa joukkoitsemurhaajan nimen toistaminen satoja kertoja päivässä kymmenissä medioissa luo esikuvaa niille sadoille ihmisille, jotka elävät näköalattomina oman tulevaisuutensa suhteen.
Tänäänkin Suomessa kolme ihmistä päätti itse elämänsä.
Emme tietenkään voi hyväkyä murhia, mutta yhtä lailla meidän tulee vieroksua itsemurhia. Niitä mielessään hautovat tarvitsevat kipeästi ihmistä rinnalle.
"Suomessa menetetään itsemurhan vuoksi ainakin 20 000 odotettavissa olevaa työikäisen väestön elinvuotta. Taloudelliset menetykset ovat useita satoja miljoonia euroja vuosittain. Itsemurhien merkitys on suhteellisesti suurin alle 35-vuotiailla miehillä.
Itsemurha on kuolemansyynä erityisasemassa, koska se traumaattisena tapahtumana kuormittaa psyykkisesti omaisia, työtovereita ja myös hoitohenkilökuntaa vielä enemmän kuin kuolemantapaukset yleensä. Itsemurha herättää menetyksen tunteiden lisäksi ympäristössään ahdistusta ja syyllisyyttä.
Pieni itsemurhakuolleisuus heijastaa väestön ja sen sosiaalisen ympäristön toimintakykyä ja kiinteyttä. Suuri itsemurhakuolleisuus on puolestaan oire väestön ja sen elinympäristön ongelmista. Yksilötasolla itsemurha on aina umpikujaan ajautuneen yksilön elämän traaginen loppu, joka vain hyvin harvoin perustuu rationaaliseen päätöksentekoon." (Lähde:terveyskirjasto.fi/itsemurhat)
keskiviikko 24. syyskuuta 2008
Koulussa ammutaan?
Suomi elää valitettavasti jälleen traagista tapahtumaa. Nuori mies ampui eilen kymmenen opiskelutoveriaan Kauhajoella. Se on tavallinen suomalainen pikkukaupunki.
Tällaisiin uutisiin ei totu. Ne järkyttävät aina syvältä. Suomi on poissa tolaltaan, kaikki puhuvat ja monet itkevät. Traagisinta on niillä, jotka ovat menettäneet läheisiään. Kysymme miksi?
On pakko esittää peruskysymys: miten meidän yhteiskuntamme sallii tällaisen tapahtua. Eikö jotain ole pahasti pielessä, kun olemme asian äärellä jo toistamiseen vuoden sisällä?
Toisaalta yhteiskuntamme osoittaa näissä tilanteissa myös kykynsä reagoida. Kriisiryhmät perustetaan 1-2 tuntia tapahtuneesta ja tietoa suorastaan tulvii eri lähteistä. Kouluissa ja kodeissa keskustellaan.
Samanaikaisesti kun pohdimme maailman pahuutta,
meidät ympäröi huolenpidon ja välittämisen verkko.
Ei Suomi ole paha paikka.
On kuitenkin selvää, että tarvitaan muutoksia. Puutteet niin aselupien myöntämiskäytänteissä kuin muissakin asioissa, jotka todetaan tämän taustalle, on syytä korjata päättäväisesti. Uutta näyttöä ei soisi odotettavan.
Aina nousee esiin myös keskustelu VASTUUSTA. Kuka vastaa siitä, että tähän reagoidaan korjaamalla asioita parempaan, ennalta ehkäisevään suuntaan?
Vastuu ei ole vain yhdellä taholla, vastuu on meillä kaikilla. Meidän jokaisen on syytä ajatella tätä asiaa. Pohdinnan jälkeen jonkin meissä soisi muuttuvan. Voimme tehdä muutoksen.
Tällaisiin uutisiin ei totu. Ne järkyttävät aina syvältä. Suomi on poissa tolaltaan, kaikki puhuvat ja monet itkevät. Traagisinta on niillä, jotka ovat menettäneet läheisiään. Kysymme miksi?
On pakko esittää peruskysymys: miten meidän yhteiskuntamme sallii tällaisen tapahtua. Eikö jotain ole pahasti pielessä, kun olemme asian äärellä jo toistamiseen vuoden sisällä?
Toisaalta yhteiskuntamme osoittaa näissä tilanteissa myös kykynsä reagoida. Kriisiryhmät perustetaan 1-2 tuntia tapahtuneesta ja tietoa suorastaan tulvii eri lähteistä. Kouluissa ja kodeissa keskustellaan.
Samanaikaisesti kun pohdimme maailman pahuutta,
meidät ympäröi huolenpidon ja välittämisen verkko.
Ei Suomi ole paha paikka.
On kuitenkin selvää, että tarvitaan muutoksia. Puutteet niin aselupien myöntämiskäytänteissä kuin muissakin asioissa, jotka todetaan tämän taustalle, on syytä korjata päättäväisesti. Uutta näyttöä ei soisi odotettavan.
Aina nousee esiin myös keskustelu VASTUUSTA. Kuka vastaa siitä, että tähän reagoidaan korjaamalla asioita parempaan, ennalta ehkäisevään suuntaan?
Vastuu ei ole vain yhdellä taholla, vastuu on meillä kaikilla. Meidän jokaisen on syytä ajatella tätä asiaa. Pohdinnan jälkeen jonkin meissä soisi muuttuvan. Voimme tehdä muutoksen.
keskiviikko 17. syyskuuta 2008
Valtuustossa 8. syyskuuta
Olin lehterillä seuraamassa Mikkelin kaupunginvaltuuston kokousta 8.9.08. Kiintoisimpina asioina olivat tarkastuslautakunnan arviointikertomus sekä talousarvion toteutumisen seuranta.
Tarkastuslautakunta on tärkeä, lakisääteinen toimielin, joka voi harkintansa mukaan puuttua melkein mihin tahansa kunnan toimintaa koskevaan kysymykseen.
Lautakunnan työskentelystä sain hyvin myönteisen käsityksen. Se oli tehnyt perusteellista työtä ja nostaa lausunnossaan esiin monia kiinnostavia kunnallishallinnon kipupisteitä.
Lautakunnan arvion mukaan kaupungin talousseuranta ei ole ollut ajantasaista. Ei ole pieni asia huomata, ettei luottamus- tai muullakaan johdolla ole ollut kunnon välineitä seurata, miten kaupungin talous todellisuudessa kehittyy. Ei siis ole ollut tietoa?
Vastauksessaan virkamiesjohto esittää, että talouden seurantaa on uudistettu vuoden 2008 alusta. Tähän ei voi sanoa muuta kuin: parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Tehostuneen talousseurannan tuloksena valtuustolle esiteltiin katsaus kunnan talouteen ensimmäiseltä vuosipuoliskolta. Toisaalta helpottavaa kuultavaa varmaan monille oli se, että talouden syöksykierre näytetään saatavan hallintaan. Ainakin voimme olla varovaisen optimistisia.
Huolestuttavia sen sijaan ovat tiedot, joiden mukaan erikoissairaanhoidon kulut tulevat ylittämään budjetoidun roimasti (4,4 Meur). Tätäkin tietoa huolestuneempana katsoin verokertymätietoja, jotka osoittavat edelleen laskusuuntaan.
Verotulojen kokonaiskertymä jäänee noin 0,5 Meur alle talousarviossa esitetyn. Arvio tuloverokertymästä on ollut liian optimistinen.
Mikkelin onkin pikaisesti saatava imagonsa ja houkuttelevuutensa uudelle tasolle. Ihmiset on saatava kiinnostumaan Mikkelistä. Mikkelin markkinointi on suunnattava lapsiperheille ja eri alojen nuorille osaajille.
Menojen hillinnän rinnalla yhtä tärkeä tavoite on tulojen lisääminen.
Tarkastuslautakunta on tärkeä, lakisääteinen toimielin, joka voi harkintansa mukaan puuttua melkein mihin tahansa kunnan toimintaa koskevaan kysymykseen.
Lautakunnan työskentelystä sain hyvin myönteisen käsityksen. Se oli tehnyt perusteellista työtä ja nostaa lausunnossaan esiin monia kiinnostavia kunnallishallinnon kipupisteitä.
Lautakunnan arvion mukaan kaupungin talousseuranta ei ole ollut ajantasaista. Ei ole pieni asia huomata, ettei luottamus- tai muullakaan johdolla ole ollut kunnon välineitä seurata, miten kaupungin talous todellisuudessa kehittyy. Ei siis ole ollut tietoa?
Vastauksessaan virkamiesjohto esittää, että talouden seurantaa on uudistettu vuoden 2008 alusta. Tähän ei voi sanoa muuta kuin: parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Tehostuneen talousseurannan tuloksena valtuustolle esiteltiin katsaus kunnan talouteen ensimmäiseltä vuosipuoliskolta. Toisaalta helpottavaa kuultavaa varmaan monille oli se, että talouden syöksykierre näytetään saatavan hallintaan. Ainakin voimme olla varovaisen optimistisia.
Huolestuttavia sen sijaan ovat tiedot, joiden mukaan erikoissairaanhoidon kulut tulevat ylittämään budjetoidun roimasti (4,4 Meur). Tätäkin tietoa huolestuneempana katsoin verokertymätietoja, jotka osoittavat edelleen laskusuuntaan.
Verotulojen kokonaiskertymä jäänee noin 0,5 Meur alle talousarviossa esitetyn. Arvio tuloverokertymästä on ollut liian optimistinen.
Mikkelin onkin pikaisesti saatava imagonsa ja houkuttelevuutensa uudelle tasolle. Ihmiset on saatava kiinnostumaan Mikkelistä. Mikkelin markkinointi on suunnattava lapsiperheille ja eri alojen nuorille osaajille.
Menojen hillinnän rinnalla yhtä tärkeä tavoite on tulojen lisääminen.
Kuntalaiskeskustelua
ProMikkeli -liike järjesti tänään kuntalaistilaisuuden kaupungin päiväkeskuksessa. Teemoina olivat: vanhus- ja vammaisasiat sekä omaishoitajuus. Paikalla oli noi 70 kiinnostunutta, joukossa myös nykyisiä valtuutettuja sekä uusia kunnallisvaaliehdokkaita.
ProMikkelin teemaryhmä oli valmistellut tilaisuuden hyvin. Se oli valmistautunut faktoin ja esimerkein. Hienoa, että ihmiset aktivoituvat ottamaan asioista selvää.
Omaishoidon, eli hoidon, jossa lähiomainen hoitaa läheistä ihmistä kotioloissa, asema Mikkelissä on muuhun maahan verrattuna huono. Siihen ei panosteta kuin 10 euroa asukasta kohti. Joissakin kunnissa luku on noin 130 euroa.
On kuitenkin kiistattomasti osoitettu, että omaishoito on edullista verrattuna muihin hoitomuotoihin. Salissa oli suuri yksimielisyys siitä, että omaishoitoa pitäisikin vahvistaa.
Kiistanalaisempi sen sijaan oli kysymys siitä, voitaisiinko väliaikaisella kunnallisveron korotuksella korvata henkilökunnan lomautukset. Keskustelu lähti liikkeelle siitä, kun esitin, että...
kaupungin henkilökunta on jo nyt niin tiukilla ja työllistetty, ettei ole varmuutta siitä, että lomautukset lopulta tuottavat säästöä. Päinvastoin ne voivat aiheuttaa pidemmällä tähtäimellä kustannuksia esimerkiksi työmotivaation laskemisen, työuupumuksen ja rekrytointiongelmien pahenemisen kautta.
Esitinkin ajatuksen, että lomautusten vaihtoehtona olisi pitänyt harkita vakavasti väliaikaista, esimerkiksi noin 0,5 äyrin korotusta kunnallisveroon - määräajaksi. Sen jälkeen olisi äyriä sopimuksen mukaan laskettu.
Korotussopimukseen olisi luonnollisesti tullut liittää ehdoiksi tiukat tavoitteet etsiä ratkaisut kustannusten hillitsemiseksi ja palveluprosessien tehostamiseksi.
Toisaalta päätökset on tehty, eikä niiden perusteluja ole kovin hedelmällistä lähteä spekuloimaan. Ainoa hyöty tällaisesta jälkiviisastelusta lienee se, että tulee esille vaihtoehtoja.
Tilaisuuden jälkeen jäi joukko meitä uusia ehdokkaita keskustelemaan tilaisuuden annista. Olimme kaikki samoilla linjoilla siitä, että uutta osaamista ja uudenlaista yhteistyötä olisi valtuustoon saatava.
Kiintoisaa oli sekin, että edustimme eri puolueita: keskustaa, kokoomusta, SDP:ta ja vihreitä. Olisiko Mikkelin tulevaisuus rakennettavissa yli puoluerajojen ulottuvassa yhteistyössä?
ProMikkelin teemaryhmä oli valmistellut tilaisuuden hyvin. Se oli valmistautunut faktoin ja esimerkein. Hienoa, että ihmiset aktivoituvat ottamaan asioista selvää.
Omaishoidon, eli hoidon, jossa lähiomainen hoitaa läheistä ihmistä kotioloissa, asema Mikkelissä on muuhun maahan verrattuna huono. Siihen ei panosteta kuin 10 euroa asukasta kohti. Joissakin kunnissa luku on noin 130 euroa.
On kuitenkin kiistattomasti osoitettu, että omaishoito on edullista verrattuna muihin hoitomuotoihin. Salissa oli suuri yksimielisyys siitä, että omaishoitoa pitäisikin vahvistaa.
Kiistanalaisempi sen sijaan oli kysymys siitä, voitaisiinko väliaikaisella kunnallisveron korotuksella korvata henkilökunnan lomautukset. Keskustelu lähti liikkeelle siitä, kun esitin, että...
kaupungin henkilökunta on jo nyt niin tiukilla ja työllistetty, ettei ole varmuutta siitä, että lomautukset lopulta tuottavat säästöä. Päinvastoin ne voivat aiheuttaa pidemmällä tähtäimellä kustannuksia esimerkiksi työmotivaation laskemisen, työuupumuksen ja rekrytointiongelmien pahenemisen kautta.
Esitinkin ajatuksen, että lomautusten vaihtoehtona olisi pitänyt harkita vakavasti väliaikaista, esimerkiksi noin 0,5 äyrin korotusta kunnallisveroon - määräajaksi. Sen jälkeen olisi äyriä sopimuksen mukaan laskettu.
Korotussopimukseen olisi luonnollisesti tullut liittää ehdoiksi tiukat tavoitteet etsiä ratkaisut kustannusten hillitsemiseksi ja palveluprosessien tehostamiseksi.
Toisaalta päätökset on tehty, eikä niiden perusteluja ole kovin hedelmällistä lähteä spekuloimaan. Ainoa hyöty tällaisesta jälkiviisastelusta lienee se, että tulee esille vaihtoehtoja.
Tilaisuuden jälkeen jäi joukko meitä uusia ehdokkaita keskustelemaan tilaisuuden annista. Olimme kaikki samoilla linjoilla siitä, että uutta osaamista ja uudenlaista yhteistyötä olisi valtuustoon saatava.
Kiintoisaa oli sekin, että edustimme eri puolueita: keskustaa, kokoomusta, SDP:ta ja vihreitä. Olisiko Mikkelin tulevaisuus rakennettavissa yli puoluerajojen ulottuvassa yhteistyössä?
sunnuntai 14. syyskuuta 2008
Kunnallinen päätöksenteko ja Sofien valinta
Sofien valinta tarkoittaa tilannetta, jossa ihminen joutuu ulkoisen pakon edessä valitsemaan kahden moraalisesti ja eettisesti kestämättömän vaihtoehdon väliltä.
Saman nimisessä kirjassa ja elokuvassa äiti joutuu äärimmäiseen valintatilanteeseen, kun keskitytysleirin lääkäri käskee hänen valita jomman kumman lapsistaan mukaansa, toisen kohtalona olisi kuolla.
Valintatilanne on tietysti äidillä äärimmäinen ja hän rukoilee, ettei tarvitsisi valita. Mutta lopulta hän tekee valinnan. Se painaa häntä lopun elämän, ja lopulta tuhoaa Sofien.
Tarinan viisaus on siinä, ettei meidän pitäisi päästää asioita siihen malliin, että joudumme moraalisesti kestämättömiin valintatilanteisiin. Hyvän politiikan tehtävänä on estää joutumasta "sofien valintoihin".
Kunnallisessa päätöksenteossa ei myöskään pitäisi joutua tilanteeseen, jossa kaikki vaihtoehdot ovat eettisesti kestämättömiä. Kun valittavana on enää säästäminen vanhusten inhimillisestä hoidosta tai nuorten huumeiden käyttäjien avusta, olemme todennäköisesti väärällä tiellä ja tehneet liian monia huonoja valintoja. Ainoa eettisesti kestävä ratkaisu on ottaa vastuu molemmista.
Mikä sitten on tuo ulkoinen auktoriteetti, joka pakottaa meidät valisemaan, vaikka emme eettisesti pidä sitä kestävänä. Onko taloudesta tullut niin määräävä tekijä yhteiskunnassamme, että se pakottaa meidät moraalisesti arveluttavalle tielle ja valintoihin.
Tämä on kunnallista päätöksentekoa laajempi kysymys. Kyllä yhteiskunnan tasolla pitää huolehtia siitä, ettei paikallisia päätöksentekotilanteita tarvitse tehdä vain huonojen, moraalisesti ja eettisesti kyseenalaisten vaihtoehtojen välillä.
Meidän on kannettava vastuumme, mutta oltava rohkeita myös kyseenalaistamaan sellaiset valintatilanteet, jotka eivät ole ihmisarvon mukaisia.
Saman nimisessä kirjassa ja elokuvassa äiti joutuu äärimmäiseen valintatilanteeseen, kun keskitytysleirin lääkäri käskee hänen valita jomman kumman lapsistaan mukaansa, toisen kohtalona olisi kuolla.
Valintatilanne on tietysti äidillä äärimmäinen ja hän rukoilee, ettei tarvitsisi valita. Mutta lopulta hän tekee valinnan. Se painaa häntä lopun elämän, ja lopulta tuhoaa Sofien.
Tarinan viisaus on siinä, ettei meidän pitäisi päästää asioita siihen malliin, että joudumme moraalisesti kestämättömiin valintatilanteisiin. Hyvän politiikan tehtävänä on estää joutumasta "sofien valintoihin".
Kunnallisessa päätöksenteossa ei myöskään pitäisi joutua tilanteeseen, jossa kaikki vaihtoehdot ovat eettisesti kestämättömiä. Kun valittavana on enää säästäminen vanhusten inhimillisestä hoidosta tai nuorten huumeiden käyttäjien avusta, olemme todennäköisesti väärällä tiellä ja tehneet liian monia huonoja valintoja. Ainoa eettisesti kestävä ratkaisu on ottaa vastuu molemmista.
Mikä sitten on tuo ulkoinen auktoriteetti, joka pakottaa meidät valisemaan, vaikka emme eettisesti pidä sitä kestävänä. Onko taloudesta tullut niin määräävä tekijä yhteiskunnassamme, että se pakottaa meidät moraalisesti arveluttavalle tielle ja valintoihin.
Tämä on kunnallista päätöksentekoa laajempi kysymys. Kyllä yhteiskunnan tasolla pitää huolehtia siitä, ettei paikallisia päätöksentekotilanteita tarvitse tehdä vain huonojen, moraalisesti ja eettisesti kyseenalaisten vaihtoehtojen välillä.
Meidän on kannettava vastuumme, mutta oltava rohkeita myös kyseenalaistamaan sellaiset valintatilanteet, jotka eivät ole ihmisarvon mukaisia.
perjantai 12. syyskuuta 2008
Keskitetty vai hajautettu kuntarakenne
Kesällä alkanut keskustelu Suomen aluerakenteen tulevaisuudesta on kiihtynyt aivan uskomattomaan liitoon sen jälkeen, kun pääministeri Vanhanen saatiin riipustamaan paperinkulmaan puutarhakaupunki -visionsa.
Helsingin Sanomat on kantanut keskustelua hämmästyttävän aktiivisesti. Lähes joka päivä julkaistaan kirjoituksia, joissa kuvataan kaupunkielämän rikkautta ja innovatiivisuutta.
Vanhanen on jäänyt Hesarin sivuilla jotakuinkin alakynteen, odotan kehätuomarin armollista päätöstä lopettaa ottelu tällä erää tähän. Ei kuitenkaan siksi, että asia ei ole tärkeä.
Vaan siksi, että keskustelu lähti pahasti harhateille, eli hedelmättömään väittelyyn siitä, onko kaupunki parempi paikka elää kuin maaseutu. Tämä jos mikään on turha ja vanhakantainen vastakkainasettelu. Tyytyväisiä ja tyytymättömiä asukkaita löytyy niin maalta kuin kaupungeista. Erilaisia innovaatioita syntyy tietysti molemmissa.
Kiinnostavaa sen sijaan olisi ollut tuoda hajautetun ja keskitetyn politiikan kysymykset paikallisen tason kuntakeskusteluun ja kysyä: missä määrin hallinnollisilta alueiltaan laajentuvat kunnat ovat valmiita huolehtimaan myös kunnan kylien asukkaista, yhteyksistä ja palveluista. Kehitetäänkö koko kuntaa tasapuolisesti?
Tätä keskustelua ei kunnissa avoimesti käydä. Vaikka pitäisi!
Helsingin Sanomat on kantanut keskustelua hämmästyttävän aktiivisesti. Lähes joka päivä julkaistaan kirjoituksia, joissa kuvataan kaupunkielämän rikkautta ja innovatiivisuutta.
Vanhanen on jäänyt Hesarin sivuilla jotakuinkin alakynteen, odotan kehätuomarin armollista päätöstä lopettaa ottelu tällä erää tähän. Ei kuitenkaan siksi, että asia ei ole tärkeä.
Vaan siksi, että keskustelu lähti pahasti harhateille, eli hedelmättömään väittelyyn siitä, onko kaupunki parempi paikka elää kuin maaseutu. Tämä jos mikään on turha ja vanhakantainen vastakkainasettelu. Tyytyväisiä ja tyytymättömiä asukkaita löytyy niin maalta kuin kaupungeista. Erilaisia innovaatioita syntyy tietysti molemmissa.
Kiinnostavaa sen sijaan olisi ollut tuoda hajautetun ja keskitetyn politiikan kysymykset paikallisen tason kuntakeskusteluun ja kysyä: missä määrin hallinnollisilta alueiltaan laajentuvat kunnat ovat valmiita huolehtimaan myös kunnan kylien asukkaista, yhteyksistä ja palveluista. Kehitetäänkö koko kuntaa tasapuolisesti?
Tätä keskustelua ei kunnissa avoimesti käydä. Vaikka pitäisi!
tiistai 9. syyskuuta 2008
Kuntaliitoksia
Kokeneet Mikkelin kuntapäättäjät ovat esittäneet, että seuraavalla valtuustokaudella uudet kuntaliitokset nousevat tulevien valtuustojen asialistoille.
Kantani kuntaliitoksiin oli pitkään hyvin kriittinen. Uskoin kuntien päättäjien pääsevän neuvotteluin etenemään hallinnolliset rajat ylittävän palveluyhteistyön edistämisessä.
Yhteistyötä toki yhä enenevässä määrin tehtiin, mutta ratkaisevasti edettiin vain harvoilla seuduilla. Valtiokin alkoi 2000-luvun taitteessa hermostua palvelurakenteiden uudistumisen vitkaisuuteen.
Kuntaliitoksiin liittyy hyvin monenlaisia kysymyksiä ja hallitsemattomina liitokset voivat tulla kalliiksi. Olen kuitenkin vahvistuvan seudullisen yhteistyön kannattaja ja pidän erityisesti seudullisen elinkeinopolitiikan vahvistamista hyvin tärkeänä kehittämisen suuntana.
Yhtä kuntaa suurempien toiminnallisten kokonaisuuksien - eli seutujen - merkitys tulee alue- ja elinkeinopolitiikassa jo nykyisten linjausten myötä vahvistumaan.
Tähän trendiin on Mikkelin seudullakin syytä varautua. Jos tämä kehitys johtaa uusien kuntaliitosten esiin nousemiseen, niin sekin asia on otettava harkintaa.
Varmaa on kuitenkin se, että hallinnollisen kuntakoon kasvaessa paikallisuuden ja lähiympäristön palvelujen merkitys korostuu.
Kantani kuntaliitoksiin oli pitkään hyvin kriittinen. Uskoin kuntien päättäjien pääsevän neuvotteluin etenemään hallinnolliset rajat ylittävän palveluyhteistyön edistämisessä.
Yhteistyötä toki yhä enenevässä määrin tehtiin, mutta ratkaisevasti edettiin vain harvoilla seuduilla. Valtiokin alkoi 2000-luvun taitteessa hermostua palvelurakenteiden uudistumisen vitkaisuuteen.
Kuntaliitoksiin liittyy hyvin monenlaisia kysymyksiä ja hallitsemattomina liitokset voivat tulla kalliiksi. Olen kuitenkin vahvistuvan seudullisen yhteistyön kannattaja ja pidän erityisesti seudullisen elinkeinopolitiikan vahvistamista hyvin tärkeänä kehittämisen suuntana.
Yhtä kuntaa suurempien toiminnallisten kokonaisuuksien - eli seutujen - merkitys tulee alue- ja elinkeinopolitiikassa jo nykyisten linjausten myötä vahvistumaan.
Tähän trendiin on Mikkelin seudullakin syytä varautua. Jos tämä kehitys johtaa uusien kuntaliitosten esiin nousemiseen, niin sekin asia on otettava harkintaa.
Varmaa on kuitenkin se, että hallinnollisen kuntakoon kasvaessa paikallisuuden ja lähiympäristön palvelujen merkitys korostuu.
sunnuntai 7. syyskuuta 2008
Mikkeli lamauttaa - eikä säästä
Mikkelissä on talouskurimuksen perusteella päätetty lamauttaa kunnan peruspalvelut määräajaksi. Päätös on äärimmäinen keino, johon kunnallisella sektorilla turvaudutaan vain, jos mitään muuta vaihtoehtoa ei ole.
Taustalla olevan logiikan mukaan säästöä syntyy siitä, ettei sairaanhoitajalle, opettajalle tai hallintohenkilölle makseta palkkaa. Yksinkertaista?
Yksityinen yritys lomauttaa väkensä, kun ei ole työtä. Yritys vähentää työvoimaa, jos ei ole asiakkaita. Kun asiakkaita riittää, ei tietenkään lomailla, vaan tehdään töitä lujasti ja palkataan uutta väkeä.
Kunnallinen palvelu toimii eri logiikalla. Se lomauttaa, kun ei ole rahaa. Asiakkaita kyllä riittää niin opettajilla kuin sairaanhoitajilla. Lamautettu palvelu jättää asiakkaan heitteille, työt tekemättä.
Tekemättömän työn kustannuksia ei kunnallisessa palvelussa lasketa. Yrittäjälle se voisi tuoda kohtalokkaan lisälaskun menetettyinä asiakassuhteina ja tilauksina.
Lomauttamisesta tulee kuitenkin aina lisälasku. Jonkun pitää suunnitella ja johtaa kaikki sadat lamautusprosessit. Pitää istua ylimääräisissä kokouksissa miettimässä, miten tästä selvitään. Rehtorit, osastonhoitajat ja hallinnon esimiehet tekevät ylimääräistä lamautustyötä. Ratkaistavana on suuri joukko hyvin kiperiä, kipeitäkin ongelmia. Työ on henkisesti äärimmäisen raskasta kaikille osapuolille.
Sekään ei riitä, että lamautukseen mennään järjestäytyneesti. Pitää kokoontua palavereihin suunnittelemaan myös sitä, miten lamautuksesta päästään takaisin toimiviin palveluprosesseihin. Miten saadaan luotua taas hyvä tekemisen meininki työyhteisöön ja luotamus omaan osaamiseen. Siihen tarvitaan jälleen paljon (ylimääräistä) työtä, varmasti myös ylityötä.
Kunnallinen palvelutuotanto on yhdessä tärkeässä asiassa yhteneväinen yksityisen sektorin kanssa. Molemmissa oleellista on ihmisten osaaminen ja työprosessien hallinta. Lomauttaminen iskee lamauttavasti juuri tähän ytimeen.
Lomautus on väärä lääke kunnallisten palvelujen kriisiin.
Taustalla olevan logiikan mukaan säästöä syntyy siitä, ettei sairaanhoitajalle, opettajalle tai hallintohenkilölle makseta palkkaa. Yksinkertaista?
Yksityinen yritys lomauttaa väkensä, kun ei ole työtä. Yritys vähentää työvoimaa, jos ei ole asiakkaita. Kun asiakkaita riittää, ei tietenkään lomailla, vaan tehdään töitä lujasti ja palkataan uutta väkeä.
Kunnallinen palvelu toimii eri logiikalla. Se lomauttaa, kun ei ole rahaa. Asiakkaita kyllä riittää niin opettajilla kuin sairaanhoitajilla. Lamautettu palvelu jättää asiakkaan heitteille, työt tekemättä.
Tekemättömän työn kustannuksia ei kunnallisessa palvelussa lasketa. Yrittäjälle se voisi tuoda kohtalokkaan lisälaskun menetettyinä asiakassuhteina ja tilauksina.
Lomauttamisesta tulee kuitenkin aina lisälasku. Jonkun pitää suunnitella ja johtaa kaikki sadat lamautusprosessit. Pitää istua ylimääräisissä kokouksissa miettimässä, miten tästä selvitään. Rehtorit, osastonhoitajat ja hallinnon esimiehet tekevät ylimääräistä lamautustyötä. Ratkaistavana on suuri joukko hyvin kiperiä, kipeitäkin ongelmia. Työ on henkisesti äärimmäisen raskasta kaikille osapuolille.
Sekään ei riitä, että lamautukseen mennään järjestäytyneesti. Pitää kokoontua palavereihin suunnittelemaan myös sitä, miten lamautuksesta päästään takaisin toimiviin palveluprosesseihin. Miten saadaan luotua taas hyvä tekemisen meininki työyhteisöön ja luotamus omaan osaamiseen. Siihen tarvitaan jälleen paljon (ylimääräistä) työtä, varmasti myös ylityötä.
Kunnallinen palvelutuotanto on yhdessä tärkeässä asiassa yhteneväinen yksityisen sektorin kanssa. Molemmissa oleellista on ihmisten osaaminen ja työprosessien hallinta. Lomauttaminen iskee lamauttavasti juuri tähän ytimeen.
Lomautus on väärä lääke kunnallisten palvelujen kriisiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
