Oman elämänpolitiikan muuttamisesta

Politiikan tarkoitus on vaikuttaa asioihin, joita on mahdollista muuttaa haluttuun suuntaan. Poliitikot lupaavat muutoksen. Heidän on vain saatava valta. Meidän kansalaisten olisi siksi annettava poliitikoille valtuutus, luotettava heidän muutoskykyynsä.

Poliittisten lupausten ja käytännön muutoksen suhde on usein kivuliaan mutkikas. Yhteiskunta muuttuu hitaasti, eikä ole yksinkertaista osoittaa yksittäisten toimien, saati jonkin aatteellisen liikkeen vaikutus yhteiskuntaan. Yhteiskunnassa on äärimmäisen monia muutosvoimia, joista osa täysin ristikkäisiä.

Voisi kuvitella, että oman elämän muuttaminen olisi paljon helpompaa, eihän siinä tarvitse tehdä kompromisseja kuin ehkä itsensä kanssa: päätän tehdä muutoksen ja sitten teen sen käytännössä. Mutta onko minulla valta muuttaa oma elämäni?

Oman elämän, voisiko sanoa elämänpolitiikan muuttaminen ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin luulisi. Mikäli se olisi yksinkertaista, meillä ei esimerkiksi olisi tahtomattaan juoppoja, tupakoivia, masentuneita tai ylipainoisia ihmisiä. Jokin "painovoima" estää muutoksen. Olen tämän vuoden aikana pohtinut elämänpolitiikan muuttamisen mahdollisuutta, sen vaikeutta ja helppoutta henkilökohtaisen kokemuksen myötä.

Viime vuodenvaihteessa koin olevani niin fyysisesti kuin henkisesti huonossa kunnossa. Ei jaksanut eikä lepokaan auttanut. Mitään vakavia sairauksia ei (vielä) ollut, mutta olo oli silti huono. Oli kohdattava se tosiasia, että 50 elinvuotta ovat tehneet tehtävänsä, kone alkaa yskiä.

Eräänä tammikuisena sunnuntaina 2010, saunan lauteilla, tein päätöksen elämänpolitiikan muuttamisesta. Vanha politiikka veisi huonompaan suuntaan, elämänlaadun jatkuvaan huononemiseen ja lopulta varmaan ennenaikaiseen elämän päättymiseen. Olisi siis tehtävä muutos, otettava uusi suunta, äänestettävä oman elämän puolesta. Yksi ääni yksi elämä -periaatteella.

Tuosta päätöksestä on kulunut noin yhdeksän kuukautta. Elämänpolitiikkani on muuttunut ja elämänlaatu on parantunut. Elämäntavan muutos on tarkoittanut kohdallani erityisesti ruokailu- ja liikuntatottumusten muutosta, paino on kadonnut 15 kiloa.

Olen oppinut omasta kokemuksesta ja miettinyt, mitkä tekijät ovat olleet oman elämänpolitiikkani suunnanmuutoksen osatekijät. Kiteytän ne neljää kohtaan:

1. Tahto
2. Määrä
3. Kohtuus
4. Tuki

Ensimmäisenä ja ehkä kaikkein tärkeimpänä on oma päätös tehdä muutos, on löydettävä oma motivaatio ja tahtotila. Kukaan muu ei voi tehdä tätä päätöstä puolestani, olen aikuisena ihmisenä vastuussa itsestäni ja itselleni. Minun on itse asetettava oma tavoitteeni.

Määrä on keskeinen elämänpolitiikan hallinnan tekijä. Ahmimme liikaa, yritämme nauttia kaiken kerralla, nopeasti ja yltäkylläisesti. Todellisuudessa puoletkin riittäisi, se toinen puoli on usein turhaa, eikä lisää hyvinvointia, vaan heikentää sitä. Määrää pitää muuttaa laaduksi. Vähemmän mutta parempaa. Vähensin siis syömistä, käytännössä puolitin kaiken.

Kohtuus kaikessa on vanha viisaus. Ei pidä mennä äärimmäisyyksiin, elämänpolitiikan muuttaminen ei tarkoita oman elämän vaihtamista toiseen. Minusta on hyvä pysyä kohtuudessa, jos ei voi kokonaan lopettaa, voi vähentää. Laihduttajan yleisimpiä virheitä on syömisen lopettaminen. Kohtuus tarkoittaa myös pienten askelten politiikkaa repivien ja radikaalien muutosten sijaan. Kohtuuden säilyttäminen säilyttää tekemisen ilon eikä elämä mene "irvistämiseksi".

Omaa elämää ei voi muuttaa yksin, vaan tarvitaan muiden tukea. Vaikka meillä jokaisella olisi päävastuu omasta elämästä, emme kykene muuttamaan sitä, mikäli emme saa mistään tukea ja kannustusta. Usein emme myöskään itse tiedosta niitä keinoja tai välineitä, joilla voisimme päästä itse asettamaamme tavoitteeseen. Valitettavan usein ympäristössämme on paljon enemmän tekijöitä, jotka kannustavat meitä jatkamaan elämäämme juuri niin kuin tähänkin asti. Vaatii oma-aloitteisuutta ja sinnikkyyttä löytää ympäristöstä oikeat keinot, jotka auttavat uuden suunnan löytämisessä.

En ole muuttunut toiseksi ihmiseksi, eikä elämäni ole "vaihtunut toiseen". Onneksi! Henkilökohtaisesti koen kuitenkin onnistuneeni ainakin hieman reivaamaan elämääni uuteen, oikeampaan suuntaan. Siinä onnistuminen on edellyttänyt ainakin noiden edellä kuvaamieni asioiden oivaltamista.

Yhteiskuntatieteilijänä olen pohtinut myös sitä, missä määrin nuo elämänpolitiikan suunnanmuutosten "ehdot" ovat päteviä yhteiskunnassa ja politiikassa laajemmin. Olisiko niin, että meidän olisi "terveellistä" siirtää painopistettä määrästä laatuun? tai olisiko meidän pohdittava kohtuuden rajoja vakavasti uudestaan? Se ainakin on varmaa, että muutos on tehtävä lähellä - paikallisesti.